Södergran-teos edelleen työn alla. Nyt on selvinnyt se, että pitäisi lukea Nietschen "Näin puhui Zarathustra" jotta ymmärtäisi Edithin aivoituksia. Tähän identiteetin etsimishankkeeseeni Nietsche saattaisi sopia hyvinkin, hän kun nähtävästi oli sitä mieltä että ihmisen pitää aktiivisesti rakentaa oma identiteettinsä, murtautua ulos "ajan vankilasta" ja muodostaa itse historiansa. Eli seuraavaksi siis Nietschen kimppuun!

Pari muuta ajatuksellista kultahippua tältä päivältä: kirjastossa vilkaisin Kodin Kuvalehteä ja luin Virpi Hämeen-Anttilan haastattelun jossa hän kertoi kauniisti omasta avioliitostaan ja sen onnellisuudesta. "Kun toisella on hyvä olla, niin itselläkin on hyvä olla", oli hänen oivalluksensa onnellisen avioliiton salaisuudesta. Pistetään korvan taakse, mahdollista tulevaa käyttöä varten...

Myöhemmin iltapäivällä kuuntelin radiosta Evfa Attlingin (laulaja Eva Dahlgrenin puolison) juontamaa ohjelmaa "Sommar" jossa hän kertoi omasta elämästään mallina, laulajana ja nyt viimeksi menestyneenä korusuunnittelijana. (Ensimmäinen huomioni oli muuten hänen nuorekas äänensä, ei lainkaan tätimäinen kuten monella muulla 50-kymppisellä. Itsekin huomaan sortuvani joskus tätimäisyyteen vaikka en ole vielä edes neljääkymmentä täyttänyt. Täytyy terästäytyä jatkossa.)

Attling mainitsi, että kun me täällä länsimaissa puhumme ajan "kulumisesta" niin itäisten maiden ihmiset ajattelevat sen sijaan, että aika "saapuu". Eli kun me yritämme kynsin hampain pitää kiinni, ettei aika katoa sen voisikin nähdä niin, että aika on lahja jonka saamme ja joka meidän täytyisi käyttää sen mukaisesti.

Huomenna Krakovaan! Tuliaiset on ostettu ja  kovasti jo odotellaan siellä päässä, edellisestä käynnistä onkin kulunut taas pari vuotta. Täytyy ostaa vielä lentokentältä suklaata pakollista sukulaiskierrosta varten. Ja treenata ne helpoimmat tervehdysfraasit. Czesc!

Olen lukenut ruotsalaisen tutkijan ja feministin Ebba Witt-Brattströmin kirjaa "Ediths jag - Edith Södergran och modernismens födelse". Kirja on suora vastine aikaisimpien, lähinnä miespuolisten, tutkijoiden yksioikoisille näkemyksille Södergranista. Mielenkiintoinen kirja, jossa selvitetään mm. vuosisadan vaihteen pietarilaista kulttuurielämää ja sen vaikutusta Södergranin runouteen. Yritän lukea Edithin runoja tämän jälkeen uudestaan, jospa ne nyt vihdoinkin avautuisivat myös minulle.

Witt-Brattström painottaa useaan otteeseen Södergranin huikeaa kielitaitoa - ruotsi, saksa, venäjä, ranska ja suomi sekä myöhemmin Sveitsissä opitut englanti ja italia. Vuosisadan vaihteen Pietarissa ja Viipurissa se ei ollut mikään tavaton yhdistelmä vaikka kyllähän Edith ilmiselvästi on ollut todellinen kielilahjakkuus.

Ruotsalaisesta näkökulmasta katsoen se kuitenkin lienee jotain aivan ainutlaatuista, Ruotsihan on aikojen alusta ollut viralliselta kannaltaan yksikielinen maa. Vasta muutama vuosi sitten Ruotsi tunnusti kielelliset vähemmistönsä, vaikka käytännön politiikassa se on näkynyt vain juhlapuheissa ja hyväntahtoisissa lausahduksina.

Ruotsi ja englanti siis riittävät,  mikä näkyy myös tämän päivän työpaikkailmoituksissa. Lisäksi ruotsalaiset yliopistot lopettavat rahanpuutteesta "pienten" kielten laitoksia, kuten esimerkiksi saksan ja puolan laitoksia. Pienuus ei siis tarkoita kieliryhmien kokoa vaan opiskelijoiden määrää. Ruotsissa ei kieltenopiskelua kannusteta eikä se myöskään ruotsalaisopiskelijoita kiinnosta.

Mutta hallitsiko Edith tosiaan sujuvasti kaikki nämä seitsemän-kahdeksan kieltä niinkuin Witt-Brattström asian esittää, sitä epäilen. Yleensäkin epäilen jokaista joka väittää puhuvansa sujuvasti useampaa kuin kolmea kieltä, jos ei kyseinen henkilö sitten ole asunut jokaisessa maassa vähintään paria-kolmea vuotta.

Jokainen, joka on opiskellut vierasta kieltä jokseenkin vakavahenkisesti tietää, että mitä enemmän kieltä oppii sen vähemmän sitä hallitsee. Toisin sanoen, sitä vähemmän sitä tietää hallitsevansa. Uskon, että on mahdotonta puhua useaa vierasta kieltä samanvertaisesti. Pikemminkin kielet lomittuvat toisiinsa sen mukaan mitä asioita ihminen on kokenut näillä kielillä.

Itse tunnistan linnut ja kasvit suomeksi mutta tietokoneista ja valokuvauksesta osaan keskustella parhaiten ruotsiksi. Tulva-asioissa olen haka italian kielellä mutta EU:n perustuslaki sujuisi parhaiten ranskaksi. Lisäksi osaan muutaman mojovan kirosanan puolaksi. Olen aina hiukan erilainen sen mukaan millä kielellä puhun. Ruotsissa minua esimerkiksi pidetään kuivana ihmisenä, sillä en kerta kaikkiaan osaa olla hauska sillä kielellä! Ainoa kieli, jolla voin todella on suuttua, on suomi. Niinpä muunmaalaiset ystäväni pitävät minua aina  leppoisana ja hyväntahtoisena ihmisenä, suomalainen sukuni taas tuntee minut äkäisenä ja äkkipikaisena.

Mutta saisipa joskus rakastua ranskaksi! Ranskan kielellä eletty suhde ei voi olla muuta kuin intohimoinen ja kiihkeä. Corrigez-moi si je me trompe...

Lomalla on aikaa miettiä. Tai aikaa todeta, että pää on tyhjä ja vuotaa kuin seula. Sen läpi kulkee toki mittaamaton määrä ajauksentynkiä mutta mikään niistä ei jää vaivaamaan mieltä muutamaa nanosekuntia kauemmaksi aikaa - kaikki valuu pois ja jäljelle jää vain tyhjä mieli.

Tämä ajatus (ajatus- päässäni on ajatus!!) alkoi vaivata pari päivää sitten, runsaan viikon lomailun jälkeen. Siihen mennessä olin kuluttanut aikaani marjapiirakoita tehden ja televisiota katsellen ja netissä surffaillen. Olin lukenut muutamia blogeja ja ällistynyt siitä, miten mielenkiintoisia ajatuksia muiden päässä liikkuu. Aloin tutkia omaa pääkoppaani ja huomasin siellä harhailevan lähinnä seuraavanlaisia kysymyksiä: "Teenkö tänään mustikka- vai raparperipiirakkaa?" tai "Katsonko tämän amerikkalaisen elokuvan vai englantilaisen etsiväsarjan?".

Kirjahyllyäni siivotessa osui käteeni Georg Kleinin teos "Utväg", jota selaillessani osui silmiini kuin raamatullisesti kohta: "Yhteiskunnan tukema ja yleisesti hyväksytty enemmän tai vähemmän sisällyksetön ja passivoiva viihdetarjonta tekee meistä lamaantuneita ja apaattisia". Touchée!

Klein syyttää ihmisen passiivisuudesta lähinnä televisiota ja vääristynyttä käsitystämme vapaa-ajasta (vapaa-aika = aika, jolloin ei tehdä mitään). Klein muistuttaa, että ihminen virkistyy nimenomaan siitä, että tekee asioita aktiivisesti ja saa koetella omia rajojaan, oppia uutta. Useimmat ihmiset toivovat, vallitsevan ajatustavan mukaisesti, enemmän vapaa-aikaa ja vähemmän työtä, vaikka tutkimukset osoittavat että ihminen on henkisesti virkeimmillään työtä tehdessään. Ja juuri työaikana koetaan myös useimmat ns. flow-kokemukset, joka on amerikkalaisen psykologin Mihály Csikszentmihályin kehittämä termi kokemuksesta, jossa aika ja paikka katoaa ihmisen tehdessä jotain itselleen mielekästä ja haasteellista. Tällöin ihmisen huomiokyky on täysin itse tehtävässä sen sijaan että hän miettisi suorituksesta mahdollisesti tulevaa palkkiota.

Klein siteeraa Csikszentmihálya, jonka mukaan ihmiskunta jättää käyttämättä vuosittain miljoonien vuosien arvosta ihmistietoisuutta. Miljardeja tunteja, jotka tuhlataan television katseluun ja muuhun tyhjänpäiväiseen toimintaan ja jotka ovat ikuisesti menetettyjä "luonnonvaroja".

Eikö nyt olisi korkea aika tehdä sama televisiolle kuin tupakalle - sammuttaa se ja ryhtyä aktiiviseen vastarintaan sen ihmismieltä tuhoavaa vaikutusta vastaan?

Olen nyt itse toistaiseksi tv-lakossa, siitä myös tämä blogi on saanut alkunsa. Haluan nähdä miten se vaikuttaa mieleeni ja ajatuskykyyni. Haluan saada takaisin omat ajatukseni ja itse muodostaa mielipiteitä. Haluan olla hauska sen sijaan, että tuijotan apaattisena tv:n huumoriohjelmia jotka useimmiten eivät edes naurata.

Pienen myönnytyksen suon itselleni: 3 tuntia viikossa televisio saa olla auki. Tuleehan sieltä myös hyviä ohjelmia, elokuvia ja dokumentteja jne. Mutta nuo kolme tuntia joudun valitsemaan aktiivisesti ja perustelemaan itselleni miksi juuri tämä tai tuo ohjelma.

Nyt siis odotan jännittyneenä, minkälaisia ajatuksia päähäni pälkähtääkään tämän tv-paaston aikana...