Olen lukenut ruotsalaisen tutkijan ja feministin Ebba Witt-Brattströmin kirjaa "Ediths jag - Edith Södergran och modernismens födelse". Kirja on suora vastine aikaisimpien, lähinnä miespuolisten, tutkijoiden yksioikoisille näkemyksille Södergranista. Mielenkiintoinen kirja, jossa selvitetään mm. vuosisadan vaihteen pietarilaista kulttuurielämää ja sen vaikutusta Södergranin runouteen. Yritän lukea Edithin runoja tämän jälkeen uudestaan, jospa ne nyt vihdoinkin avautuisivat myös minulle.

Witt-Brattström painottaa useaan otteeseen Södergranin huikeaa kielitaitoa - ruotsi, saksa, venäjä, ranska ja suomi sekä myöhemmin Sveitsissä opitut englanti ja italia. Vuosisadan vaihteen Pietarissa ja Viipurissa se ei ollut mikään tavaton yhdistelmä vaikka kyllähän Edith ilmiselvästi on ollut todellinen kielilahjakkuus.

Ruotsalaisesta näkökulmasta katsoen se kuitenkin lienee jotain aivan ainutlaatuista, Ruotsihan on aikojen alusta ollut viralliselta kannaltaan yksikielinen maa. Vasta muutama vuosi sitten Ruotsi tunnusti kielelliset vähemmistönsä, vaikka käytännön politiikassa se on näkynyt vain juhlapuheissa ja hyväntahtoisissa lausahduksina.

Ruotsi ja englanti siis riittävät,  mikä näkyy myös tämän päivän työpaikkailmoituksissa. Lisäksi ruotsalaiset yliopistot lopettavat rahanpuutteesta "pienten" kielten laitoksia, kuten esimerkiksi saksan ja puolan laitoksia. Pienuus ei siis tarkoita kieliryhmien kokoa vaan opiskelijoiden määrää. Ruotsissa ei kieltenopiskelua kannusteta eikä se myöskään ruotsalaisopiskelijoita kiinnosta.

Mutta hallitsiko Edith tosiaan sujuvasti kaikki nämä seitsemän-kahdeksan kieltä niinkuin Witt-Brattström asian esittää, sitä epäilen. Yleensäkin epäilen jokaista joka väittää puhuvansa sujuvasti useampaa kuin kolmea kieltä, jos ei kyseinen henkilö sitten ole asunut jokaisessa maassa vähintään paria-kolmea vuotta.

Jokainen, joka on opiskellut vierasta kieltä jokseenkin vakavahenkisesti tietää, että mitä enemmän kieltä oppii sen vähemmän sitä hallitsee. Toisin sanoen, sitä vähemmän sitä tietää hallitsevansa. Uskon, että on mahdotonta puhua useaa vierasta kieltä samanvertaisesti. Pikemminkin kielet lomittuvat toisiinsa sen mukaan mitä asioita ihminen on kokenut näillä kielillä.

Itse tunnistan linnut ja kasvit suomeksi mutta tietokoneista ja valokuvauksesta osaan keskustella parhaiten ruotsiksi. Tulva-asioissa olen haka italian kielellä mutta EU:n perustuslaki sujuisi parhaiten ranskaksi. Lisäksi osaan muutaman mojovan kirosanan puolaksi. Olen aina hiukan erilainen sen mukaan millä kielellä puhun. Ruotsissa minua esimerkiksi pidetään kuivana ihmisenä, sillä en kerta kaikkiaan osaa olla hauska sillä kielellä! Ainoa kieli, jolla voin todella on suuttua, on suomi. Niinpä muunmaalaiset ystäväni pitävät minua aina  leppoisana ja hyväntahtoisena ihmisenä, suomalainen sukuni taas tuntee minut äkäisenä ja äkkipikaisena.

Mutta saisipa joskus rakastua ranskaksi! Ranskan kielellä eletty suhde ei voi olla muuta kuin intohimoinen ja kiihkeä. Corrigez-moi si je me trompe...